Case: Paleface

Artisti riemuitsee elävän musiikin paluusta yleisön eteen koronasulun jälkeen.

Sain tilaisuuden päättää kesäkauteni minimatkalla Helsinkiin. Pörrääminen kaupungilla ja ihmisten katseleminen on mukavaa, mutta pelkkä ajelehtiminen ei riitä kovin pitkälle, vaan yleensä tarvitsen jonkinlaisen suunnitelman, vaikka kuinka epämääräisen, jotta päämäärättömyys ei tunnu turhauttavalta.

Helsinki-Shangrila oli Palefacen ensimmäinen suomenkielinen albumi.

Tavallisesti olen liian levoton istumaan alas ja seuraamaan mitään ohjelmaa, mutta kun hoksasin Palefacen olevan keikalla Suvilahdessa, päätin haastaa itseni. Eikä kokemus pettänyt. Helsinki-Shangrila -levyn kymmenvuotisjuhlakonsertti oli hyvä setti: rento ilmapiiri, artisti hienosti musiikin aallonharjalla ja bändi, joka oli huikeassa vedossa.

Konserttilava kokonaisuudessaan, kun pimeä on laskeutunut. Lavalla Paleface ja bändi, edessä yleisö seisaaltaan
Mies, bändi ja Suvilahden lava.
Megafonin sireeniääni oli tärkeä osa settiä.
Ennen konsertin alkua mietin, miksi kakkoslaulajan mikki oli niin alhaalla. Kunnes hoksasin, ettäse olikin tarkoitettu megafonille!
Mies eläytyneenä lavalla. Kymmenen vuoden jälkeenkään ei ole into hiipunut saati yhteiskunnallinen ääni vaiennut.
Varsinaisen keikkasetin lopuksi lavalle jäi vain mies ja kitara. Koko yleisö oli mukana, kun Paleface esitti levyn nimikkobiisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: